Part 28

Päivä 28 – Ikävöin

Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki


Okei. Sori, on jo 29 päivä mutta joo vitut siitä ! :Djotenka;


Päivä 28 - Ikävöin.


En haluu alkaa itkee, koska tää aihe on aika herkkä. Mä ikävöin Omppua. Anttia. Miroa. Katea. Mä kaipaan niitä ihmisiä takas elämääni, joiden kanssa oon joskus nauranu ja ollu ilonen. Siis niinku aidosti ja ihan ihan oikeesti. En kiellä, etten ois nyt onnellinen, koska mähän oon ihan kohtuu. Mutta mä tuun aina tuntee mun sydämmessä, että sieltä on viety monta palaa jotka ei koskaan korjaannu. Voin sanoo; ku menettää ihmisen, johon on kerenny kiintyä tarpeeks... se viiltää sisältä, niin syvältä et se helvetti vie sattuu. Jos nyt kertosin kuitenki noist jokasesta ihmisestä että kaikki saa vähän selkoo tähänki postaukseen. Alotetaa ehkä vaikeimmasta, Oliviasta.


13.12.2009, Rest in peace... 
Joo, muistan sen niinku eilisen. Me juteltii, puhuttii vähä kaikesta. Omppu sano kui se ei kestä enää, ja et se ei tiedä mitä tehdä. Mä vakuutin, lupasin et me päästään kaikesta yli yhessä ja että elämää on viel edessä. Ja sit mä lähdin, sanoin heippa sydämen kera ja lähdin kaverille. Mä palasin illalla ja Omppu ei enää ollukkaa koneella. Mä kysyin muilta sen kavereilta, onko kaikki ok ja kaikki vastas, että on. Mä ajattelin, että ehkä nettiyhteys on poikki, ehkä kone on rikki.. Että joku esti sitä vaa tulemasta koneelle. Mun pientä. Kulu aikaa. Mä aloin epäillä, mutta mä en tienny mitää. Kukaan ei kertonu mulle. Mä odotin kuukauden, mä odotin toisen, mä odotin melkeen kokonaan kolmannenki, ennenku joku päätti tulla ja paljastaa mulle, että mun rakas ei ollu enää tässä maaimassa. Vittu totta kai eka reaktio oli et niimpä tietenki kiva vitsi... ja vittu et ei oo totta ja kaikkee, menää millonkautta se oli. Mun täytyy vieläki joka aamu ku herään pettyy kyyneleet silmissä että en nää sitä ihmistä enää millonkaa. 


Jos sua ei olis ollut, mä sut olisin luonut.
Mitään en olisi muuttanut, susta samanlainen olisi tullut. 


13.9.2010, Love ya forever, Antti. 
En pysty puhuu tästä niin paljoo, sori. Purskahdan varmaa koht hysteerisee itkuu ja saan paniikkikohtauksen. En enää koskaa pystyis kestää sitä samaa kadotusta, sitä samaa vitun helvettiä ku kestin sillon Antin vuoks. Miks olit niin... mitä olit ?! Et ois ikinä muuttanu sinne, voisin puhuu viel sun kaa, painaa pään sun olalles ku on huono mieli tai en jaksa enää elää. Mutta oon tääl yksi, kokonaan ilman sua ja kokonaan ilman suojaa.


En tiedä mitä tehdä, katosit mun elämästä,
siitä on jo kauan mut oon vieläkin tässä.
Jumituin paikallee, ei muutosta tilanteeseen,
itken jälleen kerran itseni uneen.
Ikävä ei lähde, se kasvaa, se kasvaa,
se elää mun sisällä ja ottaa vallan. 
Sen takii haluun sut takas, lennä mun luokse,
pelastaisit mut, en jaksais enää itkee.




(Anteeks, mä en millään saa päähäni päivämäärää, mutta puhutaan vuodesta 2008) Rest in peace, Miro.
Olit mun isoveli, isähahmo, tanssinopettaja. Olit tärkee meidän koko porukalle. Kumpa näkisit mut nyt, olisit varmaan ylpee. Mä tanssin edelleen, jatkan sitä mihin sä jouduit jättää tän kaiken. Kumpa näkisit miten täällä voidaan ilman sua. Miks vitus tää maailma on täynnä jotai vitun paskoi ajajia. Kunpa en olis soittanu sua harjotuksii. Kunpa et olis ikinä lähteny sinä iltapäivänä ajamaan autoa. Olisit ehkä vielä täällä. Mutta mistä sitä tietää. Toivon vaa salaa, että tulisit takas ja näyttäisit miten liikkua. Olit niin hyvä esikuva, että tuun muistaa sut idolina koko mun loppuelämän, isoveli.


Valo viiltää taivaanrantaa,
se yön päivästä erottaa.
Taas on aika pois se antaa,
mitä niin paljon rakastaa.


(Nyt puhutaan vuodesta 2009, alkua) 


Lähellä, kaukana, missä sä ootkaan,
tuut oleen aina mukana muistoissa,
toivon et vielä joskus yhtä matkaa
sun kanssa me tullaan jatkaa. Rest in peace, my friend. 


En tiiä mitä sanoo tähä. Oikeesti. En tiiä ollenkaa, mitä ajatella tähän. Katherina oli kaunis ja ihana ystävä, vaikka me riideltiinki harvinaisen usein se oli tärkee. Yks tärkeimmistä. En tiiä, miten voisin hyvittää joka ikisen ruman sanan sulle, mut toivottavasti näät mut sieltä jostai, näät ne kyyneleet mun silmäkulmissa. Ne oikeesti on ainoo juttu, mikä näyttää että kaipaan sua. Ikävöin sua ja otan sut avosylin vastaa jos lennät takasi. Sähän sait ne siivet.


Elämä ottaa, se vaatii, se varastaa,
enkä saa takas sydämee sunlaista palasta


Kiitos ku kuuntelitte.